Eurooppalainen demokratia? Sehän olisi hyvä ajatus…

Tere Vaden
  
04.06.2012.

Edustuksellisen demokratian ja kapitalismin avioero etenee reipasta vauhtia. “Singaporen malli“, jossa autoritaariset arvot yhdistetään kasvuhakuiseen taloudenpitoon, toimii tasavallan ja yksilönvapauksien korvikkeena sadoille miljoonille ihmisille Kiinassa ja Venäjällä. Myös niin kutsutuissa vanhoissa demokratioissa poliittinen tasa-arvo ja lainmukaisuus (“rule of law”) heikentyy. Yhtäältä perusteena on turvallisuus. Yhdysvallat tappaa siviilejä paitsi Etelä-Aasiassa ja Lähi-Idässä miehittämättömillä lennokeilla, myös omia kansalaisiaan ilman oikeudenkäyntiä ja ilman, että asia tuntuu “vapaan maailman” enemmistöjä pahemmin häiritsevän. Turvallisuus- ja valvontavaltion ylilyönnit ovat lintukoto-Suomessakin saaneet Lex Karpelan ja Lex Nokian hahmot. Kuinka moni tietää, että Suomessa poliisi sensuroi nettiä ilman oikeuden päätöksiä ja vailla parlamentaarista valvontaa? Homma sujuu niin kaun kuin poliisisetä on mukava, mutta poliisisetä voi myös vaihtua.

Varsinaisen kiihdytyspaukun avioero on saanut talouskriisistä. Italia siirtyi Berlusconin venäläisestä demokratiasta (jossa “sattumalta” samat henkilöt istuvat vallassa, omistavat mediayhtiöt ja merkittävän osan suuryrityksistä) suoraan asiantuntijavaltaan käymättä lähtöruudun kautta. Espanjan, Irlannin, Portugalin ja Kreikan näennäisesti itsenäinen politiikka on jo pitkään saneltu talouseliitin niin kutsutun asiantuntemuksen mukaan. Ennen Ranskan presidentinvaaleja ja Kreikan ensimmäisiä parlamenttivaaleja media varoitti äänestäjiä vääristä valinnoista ja pelotteli kauhukuvilla. Nyt toisten Kreikan vaalien alla Bundesbank lausui, peittelemättä, että vaihtoehdot ovat leikkauspolitiikka tai eurosta eroaminen. Pahin mahdollinen tulos Kreikan vaalikierteestä ei olekaan eurosta luopuminen tai euron hajoaminen, vaan troikan junaileman “vastuullisen virkamieshallituksen” nimittäminen kriisiä hoitamaan, jotta poliittinen hallitsemattomuus ei pääsisi heiluttamaan Euroopan venettä.

Avioeron tunnusmerkkinä on myös nationalistisen ja äärioikeistolaisten liikkeiden nousu. Järjestys ja vakaus käyvät diktatuurien kaatamisen edellä muuallakin kuin Obaman juhlapuheissa. Kreikassa avoimen fasistinen Kultainen aamunkoitto-puolue on erityisesti poliisien puolue – se sai ehkä jopa 50% poliisien äänistä. Kultaisen aamunkoiton tapaiset nationalistiset liikkeet eivät ole edes kansallis-sosialistisia, vaan kansallis-uusliberalistisia, vaatien oikeutta itse päättää omasta yksityistämispolitiikastaan. Ehkä tämä mutaatio kertoo nationalistisen politiikan olevan ylipäätään kulloisenkin valtio-ideologian tuki.

Alasajo ei ole ikävä siksi, että edustuksellinen demokratia olisi ylittämätön tai paras mahdollinen yhteiskuntajärjestys. Pikemminkin talouskriisi antaa samalla tilaisuuden huomata, että elämämme demokratia on tosiasiassa hierarkinen. Valta ei jakaannu “mies/nainen ja ääni”-periaatteella, vaan niin, että ylimmällä tulokymmenyksellä on enemmän valtaa kuin yhdeksännellä, jolla on enemmän valtaa kuin kahdeksannella ja niin edelleen. Jo klassisilla kreikkalaisilla oli aavistus siitä, että äänestäminen johtaa vähitellen rahan valtaan: vaikka periaatteessa voidaan valita kuka vaan, tosiasiassa valitaan hänet, jolla on rahaa ja kykyä vietellä äänestäjät. Ratkaisuksi antiikin demokraatit ehdottivat esimerkiksi edustajien arpomista.

Toinen, vielä tärkeämpi havainto on, että asiantuntijuus ei takaa mitään. Talouskurimuksen aiheuttaneet pankkiirit, meklarit ja poliitikot ovat kaikki huippuyliopistoissa korkeastikoulutettuja asiantuntijoita. Samoin ovat kaikki ne insinöörien ja tieteentekijöiden armeijat, jotka ovat ekologisten katastrofien taustalla. Japanilainen kirjailija Ikezawa Natsuki toteaa (Le Monde Diplomatique 2/2012), että maanjäristyksen opetus – erityisesti Fukushiman ydinvoimaloiden vuoksi – on, että “nykymaailmassa ei ole suositeltavaa luottaa ylempiinsä”. Ehkä koskaan ei ole ollut erityisen hyvä aika “luottaa ylempiin”, mutta nyt se on kerta kaikkiaan lopetettava.

Kolmas ja ironisin talouskriisin opeista koskee asiantuntijoiden sauhuamaa “yli varojen elämistä”. Huomio on kiinnittynyt rahaan, pinnallisimmillaan siihen, miten etelä-Euroopan maat ovat tuhlailleet ja ottaneet halpaa lainaa, ikään kuin riskilaina ei olisi koko kasvukapitalismin ydin. Kapitalismi voidaan määritellä “yli varojen elämisenä”, koska esimerkiksi ekologisten rajojen asettaminen sille merkitsisi koko järjestelmän loppua, kuten markkinauskovaiset jaksavat vakuutella. Jo 70-luvulta alkanut yksityistalouksien velkaantuminen kertoo kahdesta asiasta: yhtäältä onnistuneesta kapitalistisesta kampanjasta parantaa yhtiöiden voittoja, toisaalta hiljalleen vastaan tulevista reaalitalouden kasvun rajoista. Palkkoja ei voitu nostaa ja voittoja oli pakko repiä finanssitaloudesta, kun reaalitalous ei enää vetänyt. Nyt 2000-luvulla uutena tekijänä on ilmaantunut energian, erityisesti öljyn hinnan nousu, joka muodostaa lasikaton rikkaiden maiden talouskasvulle.

Rahan sijaan huomion pitäisi olla aineellisessa omavaraisuudessa, joka on välttämätön vaikka ei riittävä ehto demokratialle. Jos jokin seutu tai alue on aineelliselta elämäntavaltaan riippuvainen jostakin toisesta seudusta tai alueesta, seuraa tästä riippuvuudesta miltei väistämättä enemmän tai vähemmän väkivaltainen hierarkia. Esimerkiksi kaupungin on saatava elintarvikkeensa maaseudulta, joko markkinaehtoisesti – josta tyypillisesti seuraava rakenteellinen väkivalta tunnetaan esimerkiksi marxilaisista analyyseistä – tai sitten suoraan pakko-otolla.

Tilanne on lopulta hyvin yksinkertainen. Meneillään on historian suurin yksittäinen tulonsiirto köyhiltä rikkaille, veronmaksajilta pankkiireille. Hierarkisessa demokratiassa tilanne ei tule muuttumaan ilman kadun politiikkaa, koska suuryrityksillä ja erityisesti finanssialalla on kurkkuote päätöksenteosta mukaanlukien niin kutsutuista pääpuolueista. Mahdotonta demokratian pysyminen ja paraneminen ei ole, kuten Islannin muusta Euroopasta poikkeava esimerkki osoittaa. Mutta samalla Islannin tapaus kertoo, että “too big to fail” ja demokratia ovat yhteensovittamattomia. Jos ruoantuotanto on riippuvainen Monsantosta, rahan tuotanto liikepankeista ja energia Gazpromista, ei mikään määrä kattilanpaukuttelua riitä.


4 kommenttia artikkeliin “Eurooppalainen demokratia? Sehän olisi hyvä ajatus…”

  1. Käyttäjä NuVatsia › Laitos.fi: Eurooppalainen demokratia 04.06.2012. 09:43:39

    [...] Lue lisää … laitos.fi This was written by tere. Posted on Monday, June 4, 2012, at 10:43 am. Filed under polis. Bookmark the permalink. Follow comments here with the RSS feed. Post a comment or leave a trackback. [...]

  2. Käyttäjä Teuvo Hämäläinen 04.06.2012. 10:14:34

    ehdottomasti ajatuksella ja huolella luettavaa ja varteen otettavaa.

  3. Käyttäjä Jaakko Elonheimo 07.06.2012. 08:39:15

    Näinhän se menee..

    Tuo Islannin kansanvallasta lähtenyt ratkaisu jättää pankkien velat pankkien ongelmiksi oli jotenkin toivoa antava. Kuinka sitäkin peloteltiin ja uhkailtiin.. ja voi olla että kosto seuraa, mutta onpahan oman pienen kansan etu ja itsemääräämisoikeus ollut keskeisenä arvona finanssimaailmalle nöyristelyn sijaan. Esimerkin tärkeyttä ja järisyttävyyttä osoittanee sekin, kuinka vähän politiikan alueella tai mediassa Islannin ratkaisumallista Euroopan finanssikriisissä keskustellaan !

  4. Käyttäjä Tere Vaden 10.06.2012. 08:52:35

    Nyt tä menee taas entistä mielenkiintosemmaks, koska Espanja sai tukipakettinsa ilman austerity-pakotteita, toisin kuin Irlanti ja Kreikka. Antaa puhtia uudelleenneuvottelu-vaateille. Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset?
    http://www.zerohedge.com/news/here-they-come-ireland-demands-renegotiation-its-bailout-terms-match-spain

Jätä kommentti

Nimi(pakollinen)

Email

Verkkosivusi

Kerro mielipiteesi

    Tere Vaden

    TUOREET KOMMENTIT

    Arkisto
    • 2013 (1)
    • 2012 (40)