Kannustimia, kannustimia!

Hanna Nikkanen
  
28.02.2012.

goo goo g'joob!Kuva: revjdevans/Flickr.

Sanoma Magazinesin avustajasopimuksella, Guggenheim-sopimuksella ja Euroopan vakausmekanismilla on jotain yhteistä: ne ajavat toisen osapuolen kannustinloukkuun. Peli ei ole reilua, jos yhden pelaajan ei tarvitse skarpata.

“Adam Smith vetäköön näkymättömään käteensä”, vitsailtiin tiedostavien vessojen seinillä vuosituhannen vaihteessa. Läppä oli hauska, mutta epäreilu: ei Adam Smith ole se äärikapitalismin johtava kovanaama, jollaisena häntä vihataan ja ihaillaan.

Smithin perusajatus on oikeasti ihan helppo allekirjoittaa. ”Näkymättömän käden” ohjaamat vapaat markkinat toimivat niin, että omaa etuaan tavoitteleva yrittäjä tekee valintoja ja kantaa niihin liittyvät riskit sekä korjaa niistä syntyvät voitot. Positiivisten ja negatiivisten seuraamusten kantaminen kannustaa yrittäjää tekemään itsensä kannalta hyviä valintoja. Koska me kaikki olemme toistemme valinnoista riippuvaisia, yhden hyvät valinnat hyödyttävät pääsääntöisesti myös muita. Jos taas syyn ja seurauksen suhdetta pehmustetaan liikaa, virheitä tehnyt toimija ei opi tai vaivaudu muuttamaan toimintaansa: syntyy kannustinloukku, josta koko yhteisö kärsii.

Nyt jotkut helvetin idiootit ovat ryhtyneet yksissä tuumin sorkkimaan järkevää mekanismia.

Lehtitalo Sanoma Magazines Finland tarjoaa avustajilleen sopimusta, jossa yritys saisi oikeuden tehdä valintoja aiemmin ostamansa materiaalin – tekstin, kuvien – käytöstä sekä korjata kaikki  siitä saatavat voitot. Noiden valintojen negatiiviset seuraamukset sälytettäisiin materiaalin alkuperäisen tuottajan niskoille.

“Olen yrittäjä, en hullu”, toimittaja Anu Partanen kommentoi sopimusta Journalisti-lehdessä.

Valokuvaaja Kari Kuukan esittämässä esimerkissä yhtiö voisi esimerkiksi mainostaa julkaisemaansa kirjaa Kuukan kuvaamalla potretilla Kalle Palanderista. Kuukka ei voisi vaikuttaa päätökseen eikä saisi kirjasta tuloja, mutta hän joutuisi kuitenkin maksamaan korvauksia Palanderille, jos tämä suivaantuisi kuvansa luvattomasta mainoskäytöstä.

Sanoma siis tekee valinnat ja korjaa niistä syntyvät voitot, mutta avustaja, joka on joutunut surkeaan neuvotteluasemaan, kantaa riskit. Miten perkeleessä tässä systeemissä syntyisi yhtiölle minkäänlaisia kannustimia välttää virheitä? Sopimus asettaa Sanoma Magazines Finlandin niinsanotusti kannustinloukkuun.

Guggenheim-säätiö on tarjonnut Helsingin kaupungille samanlaista sopimusta kuin Sanoma Partaselle ja Kuukalle. Sen mukaan näyttelyiden kuratointivastuu sekä takuu voitoista olisi pääsääntöisesti säätiöllä, mutta kaikki riskit Helsingillä.

Guggenheim-säätiö voisi siis omin päin päättää, että suurin osa Helsingin museon tiloista omistetaan 20 vuoden ajan esimerkiksi Eija-Riitta Korholan oksennuspussikokoelmalle. Helsinki ei voisi vaikuttaa päätökseen, mutta se maksaisi siitä seuraavan kävijäromahduksen viulut. Guggenheim-säätiölle olisi jotakuinkin yksi ja sama, hoitaisiko se tehtävänsä hyvin vai huonosti. Se olisi kannustinloukussa.

Ja sitten on Euroopan vakausmekanismi. Talousalueemme vakautta suojelemaan on määrä perustaa ensi vuonna liikepankki, joka saa varallisuutensa rahaliiton jäsenmailta ilman, että siltä vaaditaan vastineeksi minkäänlaista läpinäkyvyyttä tai vastuunkantoa. EVM ja kaikki sen omaisuus on perustamissopimuksen mukaan vapautettu kaikista veroista, tarkastuksista ja oikeudenkäynneistä. Se vasta kannustinloukku onkin.

Adam Smith korosti aikanaan, että näkymätön käsi ei riitä, vaan yhteiskunnan on tarjottava turvaverkkoja yksilöille ja pidettävä tuloerot kohtuullisuuden rajoissa. Suomessa sekä  vasemmisto että oikeisto ovat perinteisesti allekirjoittaneet Smithin esittämän perusmekanismin, ja riitoja on käyty lähinnä siitä, mikä on optimaalinen koko turvaverkoille ja tuloeroille ja miten estetään köyhien ajautuminen tilanteeseen, jossa työnteko ei kannata.

Suomalaiseen kannustinloukkukeskusteluun huhuiltiin jälleen Adam Smithin panosta, kun pankkiiri Björn Wahlroos kertoi Helsingin Sanomien suurta huomiota herättäneessä haastattelussa fanittavansa Smithiä ja kantavansa huolta siitä, että suomalainen yhteiskunta tukineen kannustaa vähäosaisia syrjäytymään.

Loukut eivät kuitenkaan koske vain köyhiä. Päinvastoin, Adam Smith itse oli huolissaan siitä, että rikkaat ihmiset ja instituutiot ajautuisivat erityisen helposti kannustinloukkuihin. Vauraus nimittäin tapaa kasaantua jo ennestään vauraille, ansaitsivat nämä sitä tai eivät. Mikä pahinta, vaurautensa turvin rikkaat voivat neuvotella itselleen kohtuuttoman edullisia sopimuksia, jotka suojelevat heitä heidän omien virheidensä negatiivisilta seuraamuksilta.

Sanoman avustajasopimus, Helsingille ehdotettu Guggenheim-sopimus tai Euroopan vakausmekanismi eivät ole kysymyksiä oikeistosta ja vasemmistosta. Ne ovat kysymyksiä instituutioista, jotka pyrkivät itse tieten tahtoen pelaamaan itsensä kannustinloukkuun, jossa voitto-odotukset toteutuvat riippumatta heidän omien valintojensa laadusta. Vastapuolelle tarjotaan velvoitteita ilman representaatiota ja riskejä ilman tuottomahdollisuutta.

Täysipäinen ihminen ei laita nimeään sellaiseen paperiin.

Tagit: , , , , , , ,

Jätä kommentti

Nimi(pakollinen)

Email

Verkkosivusi

Kerro mielipiteesi

    Hanna Nikkanen
    Nikkanen on toimittaja ja kirjailija, joka viihtyy reissussa ja rakastaa hidasta journalismia. Kirjoittaa yritysvastuusta, verkosta ja kansannousuista.

    TUOREET KOMMENTIT

    Arkisto
    • 2013 (1)
    • 2012 (40)