Uusi demokratia on puuhastelua

Veikko Eranti
  
01.06.2012.

Tapahtuu kummia: demokratia on jälleen seksikästä. Laskevien äänestysprosenttien ja rapautuvien yhteisöjen aikana demokratia on uusi musta – jotain, johon voimme takertua, jotain, joka vielä erottaa meidät barbaareista. Meillä sentään on demokratia!

Sitra käy keskustelua demokratiasta isolla kädellä esimerkiksi alla olevassa videossa. Se ei ole ainoa taho, mutta käyttäkäämme sitä esimerkkinä. Siitä näemme, mitä demokratia on: kaupunkiviljelyä, luottamusta läheisiin, uutta yhteisöllisyyttä. Ravintolapäivä on demokratiaa. Uudessa demokratiassa asiantuntijat kirjoittavat lait kansalaiskeskustelun ja nettifoorumien pohjalta. Eduskunta totta kai auliisti hyväksyy nämä lait. Demokratia on kivaa, hyvää ja kaunista. Lapset hengittävät demokratiaa kukkakedoilla kirmatessaan.

Kaiken tämän keskellä tyystin absurdisti Björn Wahlroos muistuttaa meitä, mistä demokratiassa todellisuudessa on kysymys.

Demokratia ei ole yhteisten asioiden hoitamista eikä pelkkää mukavaa yhteistä tekemistä. Demokraattisessa yhteiskunnassa valta kuuluu kaikille ja kaikille taataan mahdollisuus käyttää sitä. Niinpä demokratian ytimessä on – ja on aina oltava – vastakkainasettelu. Mikäli suomalaisilla ei olisi erimielisyyksiä vallan ja resurssien käytöstä, ei meillä olisi myöskään tarvetta demokratialle.

Wahlroos ei ole mikään tyhmä jätkä. Kun rikas pohatta kirjoittaa demokratiasta ja ”lopusta enemmistön tyrannialle”, ollaan vallanjaon ytimessä. Vähemmän valtaa ryysyläisille, enemmän wannabe-aatelisille pankkiireille.

Jännittävästi myös Sitran käsitykset uudesta demokratiasta ovat yllättävän samansuuntaisia. Demos Helsingin tutkija Outi Kuittinen toteaa videossa:

”Mulle ei todellakaan riitä, että järjestetään rehelliset vaalit. Minä ja mun ystävät, me elämme superdemokratiassa. Jos meidän mielestämme jokin asia on huonosti, me ryhdymme korjaamaan sitä itse. Jos meidän mielestämme kaupungissa on liian vähän viljelypalstoja, me perustamme omin luvin sissiviljelmän vanhalle ratapihalle, ja sitten marssimme kaupunginjohtajan puheille kertomaan, että tämä pitäisi sallia kaikkialla kaupungissa.”

Eli siis niillä, joilla on enemmän kyvykkyyttä, ideoita ja aikaa, pitäisi olla myös enemmän oikeutta yhteisiin resursseihin ja hotline demokraattiseen päätöksentekoon. Samanlainen ajattelumalli löytyy myös nimbyiltä. Tietyn alueen asukkaiden pitäisi saada muita enemmän päättää, miten aluetta pitäisi kehittää. Nämä kehityskäsitykset eivät suinkaan aina osu yhteen demokraattisen päätöksenteon tulosten tai kokonaisuuden kannalta edullisimman yhteisen hyvän kanssa.

Lisäämällä kolmekymppisten helsinkiläisten mahdollisuuksia lähiviljelyyn ei paranneta demokratiaa vaan naapuruutta. Siitä useimmissa  ”uuden demokratian” projekteissa onkin kyse – paremmasta kaupungista, mukavammasta naapurustosta, design-vertaistoiminnasta.

Demokratian ongelmia ei ratkaista antamalla lisää valtaa niille, joilla on jo kykyä käyttää sitä. Demokraattisen vallankäytön keskeiset haasteet 2010-luvulla liittyvät pikemminkin ongelmien lisääntyvään monimutkaisuuteen ja kaikkien osallistumisen varmistamiseen. Sinänsä demokratian avaaminen ja päätöksenteon ulottaminen kabinettien ulkopuolelle ovat osaltaan molemmat myös vastauksia, mutta eivät yksinkertaisia.

Yhteiskunnalliset projektimme ovat yhä kunnianhimoisempia. Ennen yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi riitti kotimaisen äärimmäisen kurjuuden poistaminen, nykyään tavoitellaan onnellisuutta ja ilmastonmuutoksen pysäyttämistä. Yhä hienovaraisempia prosesseja pyritään kesyttämään ja raivaamaan pois tasa-arvoisten mahdollisuuksien tieltä. Tämä kaikki vaatii yhä perinpohjaisempaa tietoa maailmasta ja kykyä puuttua prosesseihin. Samoin toimii tiede: ihminen kaivautuu yhä syvemmälle mitä monimutkaisempiin elämän ja maailman prosesseihin. Kaikki tämä tuottaa mukanaan uutta poliittista päätettävää demokratian piiriin.

Tässä törmätään aivan oikein edustuksellisen demokratian rajoihin: kansanedustajat eivät yleensä ole minkään yksittäisen asian varsinaisia asiantuntijoita. Niinpä voi olla, ettei eduskunnassa, joka kuitenkin käyttää Suomessa teoriassa korkeinta valtaa, välttämättä yksikään kansanedustaja tiedä päätöksenteon välttämättömiä perusasioita.  Uutta demokratiaa todella tarvitaan.

Demokratiaa pitäisikin lähestyä vallan ja vaikeiden ongelmien näkökulmasta. Miten hyödyntää koko kansalaisten kollektiivista tietoutta päätöksenteossa ilman, että sorrutaan pahimpaan nimbyilyyn? Uusissa poliittisissa kysymyksissä on tehtävä paljon töitä, jotta edes moraaliset valinnat olisivat selvästi näkyvillä. Toimivassa yhteiskunnassa vallan käyttö voisi tapahtua enemmän  moraalikysymyksistä keskusteltaessa ja vähemmän faktoista riideltäessä.

Mikäli keskitytään Ravintolapäivään ja kaupunkiviljelyyn ja unohdetaan monimutkaisuus ja valta, ollaan tekemisissä lifestyle-osallistumisen ja miellyttävän hipsteridemokratian parissa, ei tekemässä 2010-luvun läpimurtoja.

(Rehellisyyden nimissä on sanottava, että monet Sitran uuden demokratian kokeilupuolen projekteista tähtäävät osittain tämäntyyppisiin tapahtumiin ja projekteihin. Lautakuntatyön uudistamisesta ja osallistuvasta budjetoinnista vaan puuttuu Kallio-liikkeen seksikkyys.)

Toinen keskeinen ongelma on nimenomaan superdemokratia. Tätä edustavat esimerkiksi nimbyt. Kun Etelä-Haagassa kaavamuutos meinasi tuoda uuden talon erään kerrostalon eteen, nousivat asukkaat tiukkaan vastarintaan. Valitusten, kirjelmien ja ministerien kautta kiertäneiden puheluiden jälkeen talon eteen jäi lopulta tyhjä pieni kenttä. Kaavailtu uudisrakennus rakennettiin naapuritalon eteen.

Tämä oli sitä superdemokratiaa. Se on sitä, että hyvässä asemassa olevat osallistuvat, ja heikossa asemassa olevat eivät.


19 kommenttia artikkeliin “Uusi demokratia on puuhastelua”

  1. Käyttäjä Heikki Sairanen 01.06.2012. 10:48:24

    Musta olisi aika tärkeä erotella uusi yhteisöllisyys demokratian peruskorjauksesta. Siltä osin olen tämän tekstin kanssa samaa mieltä.

    Musta kaupungeissa tarvitaan selvästi lisää uudenlaista yhteisöllisyyttä, joka kiistämättä on “puuhastelua”. Kaupunkilainen elämäntapa voi olla varsin yksinäinen monelle ja on oikeasti hyvä, että luodaan keinoja luoda uusia sosiaalisia siteitä ja saada ihmisille merkitystä elämään.

    Toisaalta demokratiaa pitää uudistaa 2000-luvun teknologiaa vastaavaksi. Nykyään tiedonsiirto on melkein ilmaista – toisin oli 1900-luvun alussa, josta meidän järjestelmät on peräisin. Avoin data ja aovin päätöksenteko ei ole vaan puuhastelua vaan oikeasti tärkeää asiaa (minkä tekstissä myönnätkin).

    On vähän hankalaa kun näitä kahta hyvää asiaa on yritetty niputtaa yhteen keskustelussa. Kummatkin on hyviä asioita mutta eri syistä!

  2. Käyttäjä allu 01.06.2012. 11:49:35

    Hyvä teksti! Kiitos! Tää saattaa kiinnostaa: http://www.lrb.co.uk/v34/n11/slavoj-zizek/save-us-from-the-saviours

  3. Käyttäjä Leo 01.06.2012. 12:09:08

    Minkäköhän puolesta sä Veikko tässä argumentoit? Tuntuu siltä, että positiivinen väitteesi on hukassa, ja jos sen yrittää kaivaa, vie se pohjan suurelta osalta kritiikkiäsi. Vaikuttaa siltä, kuten itse ohimennen huomioit, että yhteiskunnallisten tavoitteiden monimutkaistuminen vetää, ja tulisikin vetää, kohti teknokraattista näennäisedustuksellisuutta, jossa päätökset yhä vähemmän määrittyvät minkään tärkeilevien moraalikysymysten pohjalta vaan pikemminkin niiden tehokkaan toteuttamisen kautta. On vakava virhe ajatella, että monisyisiin asioihin liittyvät eettiset kannanotot olisivat näistä syistä riippumattomia – niiden ymmärtäminen jotenkin helpompaa ja täten kaikkien tavoitettavissa. Yksinkertaistava moraalikeskustelu johtaisi vain ja ainoastaan asioiden vääristelyyn. Jo ilmankin tätä tosiasiaa pitäisin kansalaisten monipuolista osallistamista korkealentoiseen moraalikeskusteluun naiivina idealismina, joka olisi huomattavasti vähemmän tasa-arvoinen ja enemmän elitistinen, yhteiskuntafilosofiasta kiinnostuneiden moralistien leikkikenttä, kuin tämä kritisoimasi “hyvä naapuruus” demokratia.

  4. Käyttäjä dudi 01.06.2012. 13:47:42

    hei sitra, ei demokratia ole puuhastelua ongelmien peittämiseksi

  5. Käyttäjä Thomas Perret 01.06.2012. 13:48:27

    Komppaan Heikki S:ää

  6. Käyttäjä Puuhastelua vai demokratiaa? | Erkki Perälä 01.06.2012. 16:16:58

    [...] Eranti esittää Laitoksen blogissa teräviä huomioita “uudesta demokratiasta”. Käsitettä on puskenut viime aikoina [...]

  7. Käyttäjä Salla 01.06.2012. 16:43:05

    Kiinnostava avaus ja tosi tarpeellinen! Olen itse ollut mukana kaikenlaisessa tässäkin artikkelissa mainitussa “puuhastelussa” mitä suurimmalla innolla, ja kokenut edistäväni sen myötä jonkinlaista parempaa maailmaa. Mihinkään syvällisiin ristiriitoihin tai todellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin en kuitenkaan ole koskaan ajatellut itse vaikuttavani, enkä ole myöskään ajatellut, että kaupunkiviljely tms. oikeasti muuttaisi yhteiskunnallista demokratiaa mihinkään suuntaan, mutta sen sijaan kylläkin luo parempia naapurustoja, uutta yhteisöllisyyttä, aktiivisia kansalaisia ja kiinnostavaa kaupunkitilaa.

    Sissiviljelmien perustaminen on paremminkin hipsterien ja ihan tavallisten tallaajien suoraa toimintaa, joka taas ei ole luonteeltaan välttämättä mitenkään demokraattista, mutta saattaa silti edistää jotain hyvää. On myös totta, että kolmekymppiset hipsterit saattavat joskus unohtaa, että on olemassa ihmisiä, joille yhteiskunnallinen osallistuminen ei ole luontevaa tai edes mahdollista, ja että demokraattisessa yhteiskunnassa myös näiden ihmisten oikeuksien toteutumista tulisi valvoa, eikä olettaa että jokainen voi hoitaa minkä tahansa yhteisen asian marssimalla luontevasti kaupunginjohtajan puheille. Sellaista yhteiskuntaa kukaan tuskin toivoo, jossa tärkeitä yhteisiä asioita hoidetaan näin!

    Uusi yhteisöllisyys, uusi aktiivinen kansalaistoiminta ja uusi demokratia ovat jossain määrin eri asioita, joskin yhteistä tarttumapintaa on varmasti mahdollista löytää. Yhteiskunnallinen osallistuminen on joka tapauksessa positiivinen asia, tapahtui se sitten kaupunkviljelmiä perustamalla tai perinteisemmin politiikassa, eivätkä nämä tavat varmaankaan sulje toisiaan pois. Minkälainen yhteiskunnallisen osallistumisen tapa sitten on parhaalla mahdollisella tavalla demokraattinen, lienee kysymys johon vielä etsitään vastausta.

  8. Käyttäjä Kaarin Taipale 01.06.2012. 16:43:21

    Olin mukana Sitran Uusi demokratia -hankkeessa ja käytin monia samansuuntaisia puheenvuoroja kuin Veikko. Yhteisöllisyydellä on merkitystä demokratian tukena, mutta kaiken vapaaehtoisen ja mukavan puuhastelun glorifioiminen uudeksi demokratiaksi hämärtää sitä, mistä demokratiassa lopulta on kysymys. Lisää hämmennystä tulee Brittien saarilta, josta EVA on löytänyt David Cameronin Big Society -käsitteen tukemaan hyvinvointivaltion rakenteiden alasajoagendaa. Big Society’ssä puuhastelu kaupallistetaan ja julkiset palvelut korvataan hyväntekeväisyydellä ja naapuriavulla. (Noin karkeasti hahmoteltuna.)

  9. Käyttäjä Outi Kuittinen 01.06.2012. 18:38:34

    Moi Veikko,

    kun huomaa omia sanojaan asetettavan jatkumoon Björn Wahlroosin laukomisten kanssa, lienee hyvä avata omaa näkökulmaansa. Sanat kun voi tulkita monella tavalla, ja ymmärsin, että tulkitset sanojani haluna lisätä kyvykkäiden valtaa. Se tulkinta ei vastaa omaa ajatteluani.

    Osallistuin Sitran järjestämään Uusi demokratia -foorumiin viime syksynä ja talvena. Foorumiin oli kutsuttu ja avoimella haulla valittu eri alojen ja näkökulmien ihmisiä keskustelemaan suomalaisesta demokratiasta ja sen kehittämisestä.
    Minulta lainaamasi sitaatti oli nostettu videoon puheenvuorosta, jonka Aamulehden uutispäällikkö Matti Posio, foorumin osallistuja hänkin, ja minä esitimme Uusi demokratia -foorumin päätöstapahtumassa. Siellä me vuoropuheluna esitimme näkemyksemme demokratiakeskustelusta. Matti aloitti kertomalla, miten Venäjän-kirjeenvaihtajana tapasi ihmisiä, jotka pistävät henkensä alttiiksi saadakseen maahan rehelliset vaalit. Hän myös sanoi, että demokratia on herkkua, jota maistettuaan sitä haluaa yhä lisää. Minä jatkoin itseäni stereotypisoiden sanomalla, etteivät rehelliset vaalit ole minun kaltaisilleni enää herkkua, koska rehelliset vaalit on Suomeen saatu ajat sitten (tosin niiden rehellisyyttä on kyseenalaistanut puolueiden vaalirahasuhmurointi). Kuvasin viljely- ja ravintolapäiväesimerkillä, että Suomi on maa jossa jotkut tuntevat, että kaikki on heille mahdollista ja että he voivat saada muut kuuntelemaan itseään. Jos demokratiaa ajattelee poliittisena mallina, joka tekee mahdolliseksi ihmisille osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja oman ja yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen, “minulle ja mun kavereille” Suomi on “superdemokratia”. Itseironisesti kuvasin, ettei meidän tarvitse heitellä kiviä, vaan itsellemme tärkeitä asioita edistääksemme syömme leivoksia.
    Se mitä videossa ei enää ollut, oli puheenvuoroni seuraava lause, joka kuului: “Suurin osa suomalaisista ei tunne elävänsä tällaisessa superdemokratiassa.”
    Sinun johtopäätöksesi kaupunkiviljelyesimerkistäni on, että tarkoitan, että ” Eli siis niillä, joilla on enemmän kyvykkyyttä, ideoita ja aikaa, pitäisi olla myös enemmän oikeutta yhteisiin resursseihin ja hotline demokraattiseen päätöksentekoon.”
    Ikävä väärinymmärrys. Superdemokratia-termillä ja kaupunkiviljelyesimerkillä minä kuvasin demokratian epätasaista jakautumista. Samassa maassa, Suomen tasavallassa, toiset elävät superdemokratiassa ja toiset eivät. Suuri osa suomalaisista ei koe voivansa pirauttaa kaupunginjohtajalle ideoineen. Suuri osa ei nää edes mieltä äänestää vaaleissa, koska he ovat varmoja, ettei se mitään mihinkään vaikuta, ettei heidän tarpeensa tule kuulluksi. Ja toiset eivät äänestä, koska he tuntevat, että voivat saada äänensä kuulumaan tehokkaammin omilla tavoillaan. Toisten ikkunan eteen rakennetaan kerrostalo, toisten ei. Eikä se minusta ole asioiden hyvä tola.

    Mutta miksi toiset kokevat voivansa ehdotella ideoitaan yhteisten resurssien paremmasta käytöstä (kuten joutomaiden käyttämisestä kaupunkilaisten viljelypalstoiksi) päättäjille ja toiset eivät? Miten ihmisistä tulee niitä kyvykkäitä? Yksi (huom yksi, ei ainoa) polku siihen on toiminta yhdessä toisten kanssa. Jos olisit pyytänyt kaupunkiviljelyjengiä kolme vuotta sitten esittelemään asiaansa kaupungin päättäjille tai seminaariyleisölle, olisivat kaikki juosseet piiloon laarin taakse. Jos pyydät nyt kolme vuotta myöhemmin, he sanovat “ok, voin mä tulla”. Kolmen vuoden aikana he ovat nähneet, miten heidän aloittamaansa toimintaan on tullut yhä enemmän ihmisiä ja nähneet muutosta syntyvän. He ovat saaneet muilta kaupunkilaisilta arvostusta ja vahvistusta, että heidän asiansa on tärkeä ja tervetullut. Kuten yksi kanssafoorumilainen, uuteen demokratiaan terveellä kriittisyydellä suhtautuva Kaarin Taipale sen sanoi jo foorumin päätöstapahtumassa ja tänään uudelleen facebookissa “Yhteisöllisyyden kautta ihminen voi voimaantua täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Vasta silloin demokratia tulee mahdolliseksi.” Siten tämä kaikki puuhastelu liittyy demokratiaan.

    Mutta ei minä, Kaarin, tai kukaan muukaan ajatellut, että tällä se demokratian uudistaminen kokonaan hoituu. Matti ja minä toistimme puheenvuorossamme vanhan hokeman, ettei demokratia ole koskaan valmis. Sanoimme, ettei demokratiaan ei koskaan pidä olla tyytyväinen, muuten se kuolee. Sanoimme, että demokratian toteuttamiseen tarvitaan yhä uusia, 2010-luvun tapoja, vanhojen lisäksi. Äänestyslippu laitettiin samalla tavalla uurnaan jo sata vuotta sitten ja kuten itsekin huomautit, edustuksellisen demokratian rajat kolisevat vastaan tiedon määrän kasvaessa ja ongelmien käydessä yhä monimutkaisimmiksi. Sanot, että “Demokraattisen vallankäytön keskeiset haasteet 2010-luvulla liittyvät pikemminkin ongelmien lisääntyvään monimutkaisuuteen ja kaikkien osallistumisen varmistamiseen.” Minua itseäni kiinnostaa, miten ihmisistä tulee noita osallistujia, miten heikoista tulee hyviä, miten Suomessa yhä useammalla olisi kykyä käyttää valtaa, jota demokratia meille ihmisille periaatteessa antaa. Demokraattisen kulttuurin ja kansalaisuuden kehittymisen salojen lisäksi minua kiinnostaa, miten demokraattisen päätöksenteonmalleja pitäisi uudistaa, kun kysymykset käyvät yhä monimutkaisimmiksi, miten uudet mallit todellisuudessa toimisivat ja miten ne saataisiin käyttöön. Siis muun muassa ne epäseksikkäiksi kuvaamasi osallistuva budjetointi ja lautakuntatyön uudistaminen kiinnostavat minua ja montaa muuta kaupunkiviljelyn tai muun yhteisöllisen tekemisen harrastajaa. Itse asiassa, muutoksen tekeminen yhdessä asiassa saa kiinnostumaan yhä enemmän niistä rakenteista, jotka estävät muutosta kasvamasta ja siten pohtimaan, ja jopa ideoimaan ja työstämään niiden rakenteiden muuttamista. Toiset lähestyvät demokratiaa, valtaa ja vaikeita ongelmia toimimalla niiden ratkaisemiseksi oman lähiympäristönsä ja yhteisönsä mittakaavassa. Se sallittakoon heille. Energisimmät meistä toimivat sekä lähiyhteisössään että kunnallis- että valtakunnan politiikassa. Itse en lukeudu heihin, mutta toivon, että konkreettisesti yhteisöissä toimimalla voin olla nimbyilyn sijasta rakentamssa lisää vaihtoehtoja niin ihmisten elämään kuin edustuksellisen demokratian instituutioissa toimivien päättäjien keinovalikoimaan sekä luomassa yhteistä tekemistä, jossa ihmiset saavat kasvaa epävarmoista ja heikoista yksilöistä demokraattista valtaansa monin eri tavoin käyttäväksi kansalaisiksi ja jopa demokratian uudistajiksi.

  10. Käyttäjä Veikko Eranti 01.06.2012. 20:17:13

    Hei Outi ja kiitos kommentista!

    Olet oikeassa, tuon lainauksen sävy muuttuu melko paljon, jos siitä jättää pois tuon lauseen “Suurin osa suomalaisista ei tunne elävänsä tällaisessa superdemokratiassa”. Se oikeastaan kääntää sävyn kokonaan.

    Olin kyllä paikalla silloin itse tapahtumassa, eikä siellä teidän puheenne särähtänyt korvaani samalla tavalla. Se oli nimenomaan se käyttä tuossa videossa ja se, miten tuo video päätyy esittämään uuden demokratian ja sen tarpeen. Tässä merkinnässähän ei toki ollut kyse nimenomaan sinun sanojesi retostelusta, ne vaan tarjosivat tuossa videossa esitetyssä muodossa liian hyvän tarttumapisteen.

    Noin muuten olen sitä mieltä, että meillä on käytössämme kaikki välineet, tarpeet ja halut demokratian todelliseksi kehittämiseksi ja uudistamiseksi. Kaikki naapuruusaktiivisuus ja kaupunkiviljely luo hyvää pohjaa heimoutumiselle ja osallistumiselle, mutta meidän on mentävä pidemmälle. Meidän on ratkaistava ne vaikeat ongelmat, joita muutamalla kappaleella tuossa tekstissä kuvaan.

    Ja me voimme niin tehdä.

  11. Käyttäjä Edustavuus uudessa demokratiassa | Mahdollista 01.06.2012. 23:08:29

    [...] keskustelun johon haluan osallistua. Veikko Eranti avasi keskustelun blogissaan otsikolla “Uusi demokratia on puuhastelua” viitaten muun muassa Sitran Uusi Demokratia -foorumissa esille nousseisiin yhteisöllisiin [...]

  12. Käyttäjä Antti Poikola 02.06.2012. 00:04:10

    Kiitos Veikko tästä avauksesta, joka herätti Uusi demokratia kelailuista mieleen jääneitä keskusteluita uudella tavalla henkiin.

    Heitin joitain omia ajtuksiani tänne:http://www.mahdollista.fi/2012/06/01/edustavuus-uudessa-demokratiassa/

    Jos pyrkii etsimään sitä, mikä on todella uutta uudessa yhteisöllisyydessä ja mikä voisi olla uutta myös uudessa demokratiassa on kentien kaikenlaisen avoimuuden lisääntyminen. Sitä, miten avoimuus toimii Kallioliikkeessä ei ehkä ole kovin suoraviivaista siirtää vaikkapa kunnalliseen päätöksentekoon, mutta jotain opittavaa varmasti on.

  13. Käyttäjä hyvä 02.06.2012. 09:06:05

    Vaikka uusyhteisöllisyyden aktivismi sieppaa mukaansa vain pienen osan syrjäytyvistä, se pyrkii ideoimaan ja lanseeraamaan sellaisia yhteisöllisyyden muotoja, jotka tulevaisuudessa voisivat tukea niitä muitakin sekä satojatuhansia yksinäisiä.

    Uusyhteisöllisyys saattaa parantaa maailmaa paljon enemmän kuin puoluepolitiikka. Silti olisi parasta saada työllisyys kuntoon, kaikille edes huonomman työn vastaanottaminen kannattavaksi, koska köyhyys ja syrjäytyminen saavat Suomessa alkunsa yleensä työttömyydestä.

  14. Käyttäjä Antti Kivivalli 04.06.2012. 06:00:57

    Arvostan puuhastelua, josta täällä olikin esimerkkejä (ja vaimoni kanssa mm. osallistun CSA-hankkeeseen, jossa kaupunkilaiset ryhtyvät maanviljelijöiksi, koska maanviljelijät jne.

    Ymmärrän näiden yhteyden potentiaaliseen yhteiskuntaan, mutta en todellakaan pidä näitä demokratian uudistumisen merkkeinä ja on ikävää, jos Sitrakin käyttää rahojaan sellaiseen sumuttamiseen ja leikkaa julkisia puheenvuoroja edustamaan omaa, nykyiseen asetelmaan tyytyväistä näkemystään – mikä on toki ymmärrettävää.

    Lautakuntatyötä voi varmaan uudistaa, mutta sekään tuskin muuttaa peruskuviota, joka voidaan tiivistää vaikka “yksi euro, yksi ääni” -periaatteeksi. Talous, joka on täysin sopimusvarainen asia ja jonka pitäisi olla vain sopimus siitä, miten elämisen käytäntö järjestetään, onkin kaiken määräävä Voima.

    Kun yritys päättää aloittaa tuotantoa, sen eteen tehdään kaikki, sillä tuohan se työtä, joka parantaa elämisen edellytyksiä. Kun yritys päättää siirtää tuotantonsa sinne, missä se saa suuremman voiton, koska antaa siellä tuotostaan vähemmän työntekijöiden elämisen edellytyksiin, “yhteiskunta” on voimaton.

    Samaten “demokratiaa” eli yleistä äänioikeutta pidetään itseisarvona, vaikka kaikkia ei todellakaan kiinnosta yhteisistä asioista huolehtiminen, yhteisen edun tai moraalikysymysten miettiminen, ikinä. Nykyinen “demokratia” sopii taloudellista valtaa käyttäville, koska he nykyjärjestelmässä saavat yhä enemmän rahaa ja valtaa, paljon enemmän kuin on mikään kohtuus tai yhteisön hyvä. Heidän ei tarvitse puuhastella.

  15. Käyttäjä Vee 05.06.2012. 11:43:27

    Puuhastelu, värkkääminen, rakentelu, säätäminen, sekoilu, mokailu, virittely, tuunaus, modaus, häkkäys, luonnostelu ja muut ihmisten omasta toimijuudesta lähtöisin olevat, ei- ja esi-institutionaalisen (yhteis)toiminnan muodot tuntuvat aiheuttavan päänvaivaa yhteiskuntatieteilijöille, jotka ovat tottuneet ajattelemiseen, puhumiseen ja kirjoittamiseen.

    Olennaista on, että lähtökohtaisesti tapahtuu asioita, paljon ja joka puolella. Ja että tekevät ihmiset puhuvat toisilleen. Ja että kuka tahansa voi tehdä ja järjestää juttuja, vaikka ei osaisikaan.

    Tämä touhu parhaimmillaan olla demokratialle sama kuin punk oli populaarimusiikille – messiin tulee niin iso porukka “ulkopuolisia”, että muutos tulee olemaan jotain mitä ei ole pitkään aikaan nähty.

  16. Käyttäjä Topias Virtanen 06.06.2012. 01:26:50

    Mulla tulee sitran ja outi kuittisen sanoista lähinnä mieleen crowdsourcingin vieminen “politiikkaan” [/ hallinnointiin], jotta voidaan peitellä tätä nykyistä teknokratian ja plutokratian siitosta, ja kutsua sitä tekopirteällä hymyllä ‘demokratiaksi’ jossain kalliissa palaverissa.

    Kaupunkia ja sen johtajia kiinnosta lähinnä sellaiset jutut, joilla saadaan myytyä jotain. Esimerkiksi trendikästä kuvaa turisteille, kuluttajille ja rikkaille asunnon etsijöille. Hyvinä esimerkkeinä juuri ravintolapäivät ja trendikäs kaupunkiviljely. Myös rikkaat heteronormatiiviset homot myy hyvin (tai siis möi vielä pari vuotta sitten). Tunnettu tosiasiahan on, että liberaali hallittu boheemius = raha, kun puhutaan kaupunkipolitiikasta.

    Ehdottakaa kaupunginjohtajalle vaikka romanien omaehtoista majoitusta tai yleensäkin asunnottomien majoitusta tyhjillään seisotettaviin rakennuksiin (kokeiltu, paikalla poliisit mellakkavarusteissa ja rynnäkkökivääreillä) tai yleensäkin omaehtoisia paikkoja, jotka eivät tuota kenellekään rahaa tai trendikästä kuvaa, jolla tehdä rahaa. Katsoo vaikka rumaa, epäseksikästä vastarintaa tuottavaa torikokousleiriä musiikkitalon edessä. Taas häätöuhka kaupungilta. Pitäiskö marssia taas kaupunginjohtajan puheille (vai onko se aina poissa, kun ei ota koskaan vastaan?) vai ottaa ne kivet käteen?

    On tietty tärkeää tehdä kaikenlaista ja yhdessä tekeminen on varsin voimauttavaa ja antoisaa. Joillain projekteilla esim. ruuantuotannon uusjaolla keskiportaan ohi ja sen yleistymisellä on paljon suurempaakin yhteiskunnallista potentiaalia kuin “pelkkä” yksilöiden voimauttaminen. [Viittaan pääoman akkumulaation purkamiseen eli oman elämän takaisin haltuunottoon.] Mutta kuten tässäkin jo monet ovat maininneet, niin ilman radikaalia muutosta poliittisessa järjestelmässä, varallisuuden jaossa ja yleensäkin vallan jaossa, jää pienet projektit helposti puuhastelun tasolle.

    Eikä pidä unohtaa, että ilman selkää poliittista päämäärää näitä ‘kivoja’ juttuja rekuperoidaan, ennen kuin härkäpavut ehtivät kypsyä. Loistavana esimerkkinä tämä Sitran uusi design innovatiivinen superlumedemokratia.

    —-

    “Rekuperaatio on kapitalistisen spektaakkeliyhteiskunnan ilmiö, jossa mikä tahansa osittainen kritiikki, eli sellainen kritiikki, joka ei kritisoi koko spektaakkelia, ja jokainen näennäinen anomalia kyetään sulauttamaan ja mukauttamaan spektaakkeliin ja peräti kääntämään se hyödyksi, uusintamaan spektaakkelia. Käytännön esimerkkejä on lueteltu ja voidaan luetella vaikka kuinka, mainittakoon nyt vaikkapa kaikkien tuntemat Che Guevara -paidat. Paitsi nuorisomuotia, rekuperaation nähdään koskevan myös muita kulttuurin, ja ennen kaikkea taiteen, muotoja. Kuten tunnettua, entisistä radikaaleista taideliikkeistä, kuten dadasta ja surrealismista, tehtiin “vain” osa länsimaisen taiteen kaanonia.”

    http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/107/paatos10708.html

  17. Käyttäjä Jiri Räsänen 06.06.2012. 16:29:49

    Veikkoseni, olen paljolti samoilla linjoilla kanssasi!

    Jotain ongelmaa tässä on, mutta mitä?
    - Koitan valottaa asiaa omasta kokemuksestani.

    Olen harrastanut jossain määrin molempia; sekä “puuhastelua”, että “vakavaa demokratiareformismisa.” Laitan nämä lainausmerkkeihin, koska pointti ei ole nyt osoitella sormella jotain toimintaa, ajattelutapaa tai ihmisryhmää vääräksi.

    Ongelma ei nähdäkseni ole siinä, että “puuhasteludemokratian” ja “vakavan demokratian” kehittäminen olisivat sisällöiltään toisiltaan pois, saatika törmäyskurssilla millään tasolla.

    Ongelma ei ole siinäkään, että jokaisella on vain 24 tuntia, koska jokaisella on vapaus valita, käyttääkö aikaansa ja osaamistaan välittömämpiä ja varmempia tuloksia aikaansaavan “puuhastelun” vaiko syvällisempää ja mahdollisesti kestävämpää, mutta saavutuksiltaan epävarmempaa “vakavaa demokratian kehittämistä”.

    Ongelma on nähdäkseni sanan “DEMOKRATIA” erilaisissa käyttötavoissa. Tuohon sanaan on ladattu viimeisen parin sadan vuoden aikana niin paljon odotuksia ja myönteisiä mielikuvia, että sanan käyttötarkkuus on sumentunut. Ikäänkuin Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaan: Kun käsitteen voimaa kasvatetaan, sen erottelukyky heikkenee. Demokratia-sanalle on käynyt juuri näin.

    Sanojen poliittisesta voimasta paljon ymmärtänyt Vaclav Havel sanoi maansa ja Itä-Euroopan vallankumoushulinan pyörteissä että “Meidän pitäisi lakata käyttämästä sanaa ‘demokratia’ ja puhuttava suoraan siitä mitä tarkoitamme.” (lainaus ulkomuistista, voi olla paljonkin pieleen, mutta asian ydin oli tämä)

    No, koska demokratia-sana pitää sisällään niin paljon poliittisia arvoja ja potentiaa poliittiseen mobilisaatioon, olisi typerää lakata käyttämästä sitä sanaa. Sitä paitsi; muut käyttävät sitä kuitenkin.

    Ideaalitilanne mielestäni olisi se, että DEMOKRATIA olisi varattu julkisessa puheessa kohtuullisen pitkälle siihen käyttötarkoitukseen, mitä sillä valtio-opissa tarkoitetaan. (Joka sekin on poskettoman lavea kenttä!)

    Olisi kuitenkin naiivia ja jossain mielessä arroganttia ryhtyä kielipoliisiksi. Jos käsitteellisen puhdasoppisuuden ottaa toiminnan ennakkoehdoksi, varma tulos on vain riitojen synnyttäminen. Näen Veikko Erantin puheenavauksen pikemminkin kunnioittavasti esitettynä haasteena käsitteelliseen tarkkuuteen. Tarkat käsitteet auttavat selkeään ajatteluun. Selkeä ajattelu auttaa johdonmukaiseen tavoitteenasetteluun. Johdonmukainen tavoitteenasettelu mahdollistaa ristiriitojen vähentämisen.

    Ehdotukseni: Jos puhumme demokratian edistämisestä tai kehittämisestä, käytetään tuota voimasanaa ja annetaan tarkentavia lisämääreitä, esim:
    - Demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien edistäminen.
    - Poliittisen päätöksentekojärjestelmän demokratisoiminen.
    - Demokratiareformi

    Vältetään tyhjiä adjektiiveja, eli esim seuraavankaltaisia “superdemokratia”, “uusi demokratia” tai “kansandemokratia”(!)
    Jopa “Demokratia 2.0 tai 3.0″ ovat mielestäni kertovampia sloganeita.

    Henk.koht en ole suorastaan ihastunut käsitteeseen “tekojen demokratia”, mielestäni siinä on jotain samaa asian ytimen ohittavaa kuin “lain diktatuurissa” tai “demokraattisessa sentralismissa”. Mutta en kävisi vastaankaan. Jos tällaiselle käsitteelle on tilausta ja elintilaa, olkoon niin. Yritetään ymmärtää sitä mistä tekojen demokratiasta puhuvat ovat innostuneita ja miksi he haluavat käyttää tällaista muotoilua.

    No, onko esim. “Avoin Demokratia” kyllin selvä käsite ja keille mahdollisesti on? Facebookissa paisuu tällä hetkellä ryhmä Open Democracy Finland. Avoimuuden käsite lienee kohtalaisen selkeä ja avoimen lähdekoodin liike tuo tähän oman lisämääreensä.

    Itse olen puhunut vaalijärjestelmien yhteydessä avoimesta suhteellisuudesta, millä on hyvin konkreettinen sisältö verrattuna nykyiseen vaalipiireihin ja puoluelistoihin suljettuihin suhteellisuuden määrityksiin. Samoin vaalitapojen yhteydessä on mielekästä puhua avoimista ja suljetuista listoista.

  18. Käyttäjä Nikolas Ojala 09.06.2012. 10:07:52

    Olen pitkälti samoilla linjoilla kuin Jiri Räsänen. Kun demokratiasta puhutaan, minulle tulee väistämättä mieleeni kansanvalta ja kansanedustuslaitos. Tästä edelleen kansanedustuslaitoksen ja korkeimman valtiojohdon organisaatiopulmat. Näissä pulmissa olisi runsaasti ratkaistavaa:

    1. Miten saataisiin kansanedustuslaitos nykyistä paremmin suhteelliseksi? Erilaisia toivoa herättäviä korjausehdotuksia nykyiseen vaalitapaan olen nähnyt useita.

    2. Miten saataisiin puolueet takaisin niille kuuluvaan asemaan? Alunperin ne olivat vain poliittisia yhdistyksiä, mutta nykyään ne nauttivat puoluetukia ja erikoisoikeuksia ehdokasasettelussa. Ne syyt, jotka alunperin johtivat nykyiseen käytäntöön, pitäisi ratkaista mutta eri tavoin kuin on ratkaistu.

    3. Miten järjestettäisiin hallituksen muodostus järkevämmäksi? C. G. E. Mannerheimin sanoin: “Sekin seikka, että kansanedustaja voi kuulua hallitukseen, sietäisi tarkistusta. Jo Ranskan suuren vallankumouksen aikainen kansalliskokous määräsi, että sen jäsenet eivät saaneet astua valtion virkaan, ja olen varma siitä, että sellainen säädös valtioneuvoston jäsenyydestä olisi paikallaan myös meidän valtiopäiväjärjestyksessämme ja että se tehokkaasti edistäisi hallitusten pysyväisyyttä. Ainakin olisi kohtuullista, että kansanedustaja joutuessaan hallitukseen automaattisesti vapautuisi eduskunnan jäsenyydestä.”

    4. Miten varmistetaan, että niissä tapauksissa, kun kansalaisten valitsemat poliitikot ovat joko aikaansaamattomia tai tekevät kansalaisten enemmistön kannalta vääriä valintoja, kansanvalta voisi edelleen toteutua? Jotain Sveitsin mallin mukaista suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian yhdistelmää voitaisiin Suomessakin käyttää.

    Edellä luettelemani pulmat ja ratkaisut eivät ole mitään pikkupuuhastelujuttuja, vaan jokaisessa kohdassa tarvittaisiin puuttumista Suomen perustuslakiin. Tällä hetkellä eduskunta on ainoa mahdollinen vaikutuskanava, tosin kansalaiset voivat lähestyä eduskuntaa eri tavoin:

    a. Eduskuntavaaleissa äänestäminen. Suomalaisille äänestäjille tekisi erityisen hyvää ottaa selvää, mitä eduskuntaan valitut kansanedustajat oikeasti tekevät ja ovat aiemmin tehneet. Tähän tiedonhankkimistarkoitukseen Internet sopisi erinomaisen hyvin. Ihmiset kuitenkin valitsevat usein politiikan sijasta viihteen, ja tämä tosiasia huomattavasti hidastaa tarpeellisia yhteiskunnallisia muutoksia.

    b. Jos kansalaisella on oikeasti hyvä ja rakentava ehdotus, hän voi lähestyä kansanedustajaa kirjeellä. Mitä enemmän kansanedustajat tietävät mahdollisista ratkaisuista, sitä suuremmat mahdollisuudet heillä on käydä niitä toteuttamaan. Asioiden saaminen osaksi hallitusohjelmia tätä kautta on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä ja hallitusohjelman ulkopuolelta nostetut ehdotukset harvoin saavat eduskunnan enemmistöä puolelleen.

    c. Äskettäin suomalaisille on avautunut mahdollisuus tehdä kansalaisaloitteita eduskunnalle. Mielestäni tärkeimpiä aloitteiden aiheita olisivat edellä mainitsemani neljä perustuslakeihin liittyvää pulmaa. Eräs mahdollisuus olisi kansalaisaloitteen kautta vaatia eduskunnalta suoran demokratian käyttöönottoa edustuksellisen demokratian rinnalle.

    Suomalaisilla on mahdollisuuksia. Kaikki riippuu Suomen kansan poliittisesta valveutuneisuudesta ja tahdosta.

  19. Käyttäjä Kaupunkiviljelyilmiöstä ja folkkari-hipstereistä « Salla Kuuluvainen 18.06.2012. 22:49:20

    [...] tämänhetkinen tila on myös aiheuttanut tiettyä sarkastista kommentointia. Laitoksen Veikko Eranti  huomauttaa aivan asiallisesti, että kenties on liioteltua ajatella, että kaupunkiviljely olisi pelastus [...]

Jätä kommentti

Nimi(pakollinen)

Email

Verkkosivusi

Kerro mielipiteesi

    Veikko Eranti
    Eranti on helsinkiläinen demokratiatutkija.

    TUOREET KOMMENTIT

    Arkisto
    • 2013 (1)
    • 2012 (40)